Ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan

Vaihtoni Brasiliassa päättyi ja palasin Suomeen pari viikkoa sitten pääsiäissunnuntaina. Matkustus oli aika rankkaa, yhteensä noin pari vuorokautta väliaikoineen. Ensin matkustin bussilla Capim Grossosta Salvadoriin. Lähtö oli aika haikea ja pari kyyneltäkin vuodatin kun halasin viimeisen kerran sinne jääviä vapaaehtoisia, Lorenaa ja Andya. Salvadorissa mulla oli vielä loppuarviointikeskustelu ja kerkesi vielä vähän jotain muutakin tehdä kuten käydä katsomassa vielä viimeisen auringonlaskun, jolle paikalliset taputtivat, vieläkin. Yötä kohti oli sitten 8,5-tuntinen lento kohti Lissabonia, mikä sujui aika pitkälti nukkuessa. Lissabonissa vaihtoaika oli joku 11 tuntia ja siellä olikin reilusti aikaa käydä shoppailemassa ja syömässä kahden muun suomalaisen vapaaehtoisen Jonnan ja Tarun kanssa. Loppuaika Lissabonissa oli aika tuskaa kun ei jaksanut enää kiertää lentokentän kauppoja ja alkoi väsymyskin painaa. Ihmeellistä kyllä tunnistin kentältä kaikki suomalaiset. Huvittavaa oli miten hiljaista oli konetta odotellessa ja heti alkoi kuulua enemmän ääntä kun samaan tilaan tuli porugalilaisporukka.Vielä noin neljätuntinen lento ja olin perillä Helsinki-Vantaalla noin kuuden aikaan aamulla, jossa J oli vastassa. Vielä autolla Mikkeliin ja niin olin kotona, ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen! Ensireaktioni oli, että onpa mulla tilava koti ja miten mielettömän hienoa on päästä lämpimään suihkuun. Oli myös jotenkin uskomattoman helppoa käydä kaupassa, ihan suomeksi.

Aikaeroa Brasiliaan on nyt kuusi tuntia kun kesäaika alkoi juuri tuona yönä, ennen oli viisi. Aika hauska ajatus, että Suomessakin siirryttiin samaan aikaan kesäaikaan kun palasin. Jotenkin olen tottunut eloon täällä, tosin vieläkin etsin tulitikkuja kun laitan levyjä päälle ja muuta pientä. Heti pääsiäisen jälkeen iskikin sitten kunnon flunssa, joka kaatoi minut sänkyyn viikoksi. Ilmeisesti kroppa sanoi stop parin vuorokauden matkustamisen, ilmastonmuutoksen ja aikaeron jälkeen. Oli myös lievästi sanottuna outoa mennä kouluun, jossa tuntui tosi hiljaiselta brasialaisen kovemman melutason jälkeen. Vähän olen päässyt alulle koulutehtävissä ja ajan tasalle muutenkin, mutta paljon pitää vielä tehdä.

Mitäpä jäi käteen matkasta nimeltä Brasilia? Ihan kauhean paljon, mutta yritän tiivistää fiilikset muutamaan lauseeseen. Hiukan nyt jo häviävää rusketusta, uusia ystäviä, portugalin alkeita, yhteisöllisyyden kokemusta iloine ja suruineen, paljon naurua ja iloa, itseluottamusta ja jälleen yksi itsensä voittamisen kokemus, kansainvälisyyttä... Minä muistan värikkäät rakennukset, aasin ja kukon äänet naapurista, Honey Baby -kissan sängyssäni moskiittoverkon toisella puolella, torakat ja tuhatjalkaiset, englannin tunnit, kasvimaan ja kitkemisen, caipirinha-bileet, musiikkifiilistelyt ja kitarahetket paikallisten rokkareiden kanssa, sambakarnevaalien valtavat väkijoukot, miten muutama vaalea nainen erottuu siellä kuin huutomerkki ja sen saa huomata, brasialaisen lämpimyyden ja avoimuuden, riisin ja pavut, hiekkarannan ja palmut, kaiken mahdollisen kaupustelijat, samban tanssimisen yrittämisen, peanut butter guyn, moskiittojen ininän yöllä, mangomehun, riippumaton, maahan putoavat avokadot, seinillä kiipeilevät liskot, paikallisen 13-vuotiaan pojan Ericin, matkan auton lavalla, sähkökatkot, vesiputouksen, paikalliset ja heidän mutkattomuutensa, slummilapset ja mereen laskevan auringon.

Maailman toisella puolen -blogi päättyy tähän. Kiitos kaikille mukanani kulkeneille ja matkaani seuranneille. Kun on tuo matkakärpänen kerran puraissut niin se ei hevillä hellitä, mutta nyt on aika ihanaa vain olla kotona, ihan paikallaan. Ja irtokarkit, fetasalaatti, omatekoinen pizza ja mango-guava-vissy maistuvat aika hyvältä. Obrigada e boa noite.

Peanut butteria ja elekielta

Aika rientaa yha nopeammin, lennon lahtoon aikaa enaa kymmenen paivaa. Koulutodellisuus on jo iskenyt paalle, suuri maara koulutehtavia ja raportteja tahan vaihtoon littyen odottaa. Kaikista en edes tiedakaan ja ehka hyva niin. Koitan nauttia naista viimeisista hetkista taalla lammossa. Suomessa on ollut todella kylmaa, taytyy toivoa, etta paasiaiseksi helpottaisi. Kavin ostamassa bussilipunkin Salvadoriin, jossa kayn viela paikallisen yhteyshenkilon kanssa lapi lopullisen arviointikeskustelun ja jututan hanta koulutehtavaa varten.

Viime viikonloppuna kaytiin eraan opiskelijamme farmilla, jossa oli paljon ruokaa ja juomaa. On aina hauska nahda uusia paikkoja ja paasta syvemmalle tahan elamantyyliin, koska ei tama vapaaehtoistalo nyt ihan tyypillisin muoto ole. Nain saa kuitenkin hyvin kuvan brasiliaisesta yhteisollisydesta. Nyt myos alkaa tuntemaan ihmisia sen verran, etta tietaa ketka ovat samanhenkisia. Mina suomalaisena tarvitsen myos valilla omaa tilaa. Luen parhaillaan Ihmemaa Ozia englanniksi ja siina paasee aika nopeasti toiseen todellisuuteen. Kirja on muuten kirjoitettu vuonna 1900 eli on 113 vuotta vanha. Tuleville vaihtoonlahtijoille suosittelen muuten kirjojen lukemista englanniksi tai kohdemaan kielella tai ihan kaikille muillekin :) Esimerkiksi lastenkirjat ovat helppolukuisia ja tulee huomaamatta treenattua vierasta kielta. Minun portugalini ei ole niin edistynytta, etta silla voisi kirjaa lukea, no ehka se lastenkirja. Voitte uskoa, etta on valilla haasteelista hoitaa asioita taalla, esimerkiksi tuo bussilipun ostaminen. Yksi paiva yritin ostaa kasvojenpuhdistusainetta ja oli aika hankalaa eleilla naytella mita tarkoitin. Olin kuvitellut, etta joka maailmankolkassa olisi tallaisia tuotteita paljon tarjolla, mutta nain ei ole. Toisaalta hyva, etta oppii ottamatta asioita itsestaanselvyytena. Sain sitten loppujen lopuksi jotain ruusuvetta. Sain pari naytetta kaupan paalle, kun myyjat olivat niin iloisia, etta ostin niin paljon.

En muista olenko maininnut aiemmin, mutta Brasiliassa halaillaan ja pussaillaan jatkuvasti. Nyt siihen on jo tottunut, mutta alkuun vieraiden, nyt jo tuttujen jatkuva halailu ja pussailu oli outoa. Muutenkin henkilokohtainen etaisyys on paljon pienempi kuin Suomessa. Eras aamu kun olin ostamassa leipaa, vanhempi rouvashenkilo tuli taakseni aivan kiinni seisomaan. En oikein tiennyt miten reagoida joten halasin sitten mummukkaa pienesti aamun kunniaksi :D

On muuten mielenkiintoista opiskella portugalia englanniksi. Hassua se on silloin, kun portugalin sana on lahempana suomea kuin englanti. Opiskelin joskus ranskaa ja se auttaa valilla, joskus voi arvata etta joku sana on lahella ranskan vastaavaa. Olen myos huomannut, miten joitakin sanoja ei tieda englanniksi, esimerkiksi erilaisia keittiossa kaytettavia valineita. Mutta ystavamme Andy is here to help, ainoa aidinkielenaan englantia puhuva. Mutta on aika kiva ajatus, etta kohta voi viestia omalla aidinkielellaan. Ja etenkin syoda muuta kuin riisia, kasviksia ja vaaleaa leipaa. Haaveilen ruisleivasta, maustetusta vissysta, irtokarkeista, fetasalaatista, itsetehdysta pizzasta, savulohesta jne. Olen taalla koukuttanut itteni maapahkinavoihin, jota paikallinen mies valmistaa. Sita kun vetelee cream crackersien paalle niin nekin alkavat maistua hyvalta. Perjantai on ilonpaiva, kun `peanutbutter guy`tulee tanne. Ajattelin ottaa Suomeenkin mukaan. Taytyisi alkaa myos vakavasti miettia tuliaisia ja mita itse haluaisi taalta tuoda itselleen. Olen ajatellut riippumattoa.

Loppusuora

Niin se vaan aika rientaa, jaljella on enaa kolmisen viikkoa ennen kuin koti-Suomi kutsuu taas. Koitan nauttia joka hetkesta, mutta kylla ajatus kodista ja kaikkien rakkaiden nakemisesta nostaa hymyn huulille. Taalla on kylla irtautunut aika hyvin kaikista tavallisista arkikuvioista. Minun arkeani taalla on kerata maahan pudonneita avokadoja (mangokausi on ohi ja kasilla on avokadokausi :D) ja saikahtaa kun ne tomahtavat katolle tai muualle. Talon kissa Honey Baby on taas raskaana (edellisen kerran loppuvuodesta) ja raskaudestaan huolimatta han hyppii ikkunan raosta yolla sisalle huoneeseen ja tulee jalkopaahan ja puree varpaasta moskiittoverkon lapi.

Sita huomaa miten taalla tekee niin erilaisia asioita kuin Suomessa, esimerkiksi ei ollenkaan tule katsottua televisiota kun sita ei ole. Eilen sahkot olivat poissa todella pitkaan ja miten iloinen sita olikaan kun ne alkoivat toimia. Valilla on myos ollut ilman vetta ja taalla kuumuudessa se ei ole kivaa. Siisteys taalla on erityisen tarkeaa, koska muurahaiset sun muut etelan otokat tulevat hyvin nopeasti jos jotain jattaa hetkeksi siivoamatta. Esimerkiksi tanaan aamupalapoydassa istuessa muurahaisarmeija oli hetkessa kantamassa murusta parempaan talteen poydalta.

Arki taalla toistuu aika samanlaisena, kotitoita ja englannin tunteja ja portugalin tunteja seka yhteisoprojekteja. Viikonloppuisin sitten erilaisia tapahtumia tai vierailuja eri paikkoihin tai paikalliset kutsuvat luokseen tai sitten vaan rentoilua taalla. Tarkeaa on kylla valilla lahtea taalta vapaaehtoistalosta ettei seinat kaadu paalle. Tahan astisia reissuja ovat olleet esimerkiksi lahikaupunki Jacobina, vesipuisto ja vesiputoukset. Paikallisten mielesta kalliota voi ihan hyvin kiiveta varvassandaaleilla, kiitin onneani, etta kuitenkin pakkasin lenkkarit mukaan.

Parasta Brasiliassa ja Capim Grossossa ovat olleet paikalliset. Suurin osa on todella ystavallisia ja sydamellisia. Porukkaa tulee ja menee koko ajan talolla. Englannin tuntien suhteen tulee suorastaan liikuttunut olo kun onnistuu opettamaan opiskelijoille jotain ja nakee miten heilla niin sanotusti lamppu syttyy. Eilen oli aika suloista kun kaikki lauloimme yhdessa. Taaltakin on loytynyt rockhenkisia ihmisia ja eri bandeista jne saa aikaan hyvan keskustelun. Usein jollakin on mukana kitara.

Tassa oli mita talla kertaa tuli mieleen, Capim Grosso hiljenee taas vahaksi aikaa.

Kulttuurieroja

Ajattelin omistaa taman blogikirjoituksen kulttuurieroille, joita olen huomannut Brasiliassa ollessani. Ensimmaisena tulee mieleen erilainen aikakasitys. Vaikka joku asia olisi sovittu tiettyyn aikaan niin se alkaa ehka puoli tuntia tai tunnin siita kuin oli sovittu. Erityisen ikavaa tama on englannin tuntien yhteydessa, koska se tietaa aina vahemman aikaa opetukselle. Ja on aika turhauttavaa suunniteltuasi tunnit ja sen aikataulun odotella milloin porukka tulee. Mutta ehka tassa kehitysta tapahtuu, ainakin viime tunneilla koitimme korostaa ajoissa olemisen merkitysta. En oikeastaan muista yhtaan tapahtumaa tai vastaavaa, joka olisi alkanut siihen aikaan kun on sovittu. Bussit sentaan lahtevat ajoissa. Ilmeisesti myos lentokoneet, mutta sita en tieda ehtiiko yksikaan brasilialainen niihin.

Toinen kulttuuriero Suomeen on äänenvoimakkuus. Olisittepa kuulemassa millainen melutaso valilla on vapaaehtoistalon keittiossa kun paikalliset keskustelevat. Aihe ei tarvitse edes olla kovn paljon tunteita herattava niin kylla kuuluu ja vahvasti. Auta armias kun aihe on tunteita herattava niin silloin voimakkuuskin nousee viela aika monta desibelia. Hyvaksi onneksi paikalliset paattavat useimmiten tulla vierailemaan juuri kun itse haluaisi nukkua.

Oleellinen kulttuuriero on tietysti myos ruoka. Maanantaina saimme iloksemme lehman vatsalaukku-keuhkokastiketta. Kylla mina sita lihaa maistoin, mutta maistamiseksi se sitten jäi. Muut meille opetetut ruoat ovat olleet tosi hyviä kuten kalaa tomaattikastikkeessa ja kanaa ja erilaisia papu- ja kasvisruokia, mutta tällä kertaa ei oikein sattunut kohdalleen. Olemme myos kehittyneet kokkauksessa taalla, aluksi kaikki tuntui maistuvan samalta, mutta nyt on keksinyt vahan luovempia ratkaisuja. Perunoita kaytetaan taalla muiden kasvisten tapaan, harvemmin niita tarjotaan lisakkeena kuten riisia tai pastaa. Sokeria paikalliset kayttavat todella paljon, esimerkiksi mehu on todella makeaa ja kahviin ja teehen sokeria laitetaan valtavasti.

Syntymapaivat ovat melkoisia spektaakkeleita. Muutamat syntymapaivat taalla olen nahnyt ja laulua ja kakkua ja onnitteluita riitti ylenpalttisesti. Erilaisten tapahtumien vuoksi nahdaan myos paljon vaivaa, vai mita sanotte tapahtumasta nimelta Sarau, jossa oli ilmapallojen sisaan laitettu värikästä paperisilppua ja ne pallot oli sitten kiva poksauttaa ja paperisilppu tippui mukavasti kaikkien päälle. Sarau oli eräänlainen varjokarnevaali, jossa irvailtiin Salvadorin karnevaaleille erilaisten draamaesitysten avulla. Taytyy ihailla paikallisten heittaytymisen taitoa. Esitykset olivat tosi hienoa ja uskottavia kun karnevaalin oli jo itse nahnyt. Respektia myos paikalliselle jätkille. Kuinka moni suomalainen teinipoika vapaaehtoisesti esittaisi homoa yleisölle edes vitsinä?

Tässäpä mita nyt heti tuli mieleen. Tänään olen muuten käynyt suihkussa sankkojen kanssa, kun vesi loppui. Loppui juuri silloin kun olisin alkanut huuhtelemaan. Eipa siina sitten muuta kuin hakemaan hanasta, josta vetta tuli vetta sankkoon. Kavin myos kitkemassa Casa do Menorin kasvimaata. Tuli oikein lapsuus ja mummola mieleen, terveisia vaan äitille ja iskälle. Matka nimelta Brasilia jatkuu vielä noin viisi viikkoa ja pääsiäisenä sitten koti-Suomeen :)

Karnevaaleja Salvadorissa

Vietin kuusi paivaa Salvadorin karnevaaleilla. Meilla oli vuokrattuna asunto aivan keskustassa Campo Grandella. En ole elaessani nahnyt noin paljon ihmisia, satoja tuhansia kaduilla ja se vaentungos oli sanoinkuvaamaton. Taytyi oikein keskittya, etta ei eksynyt porukasta ja jatkuvasti oli joku miespuolinen koskettamassa, yrittamassa ottaa kadesta kiinni tai huutelemassa jotain. Karnevaalikavijoista huomattava osa oli mustia, joten tallainen valkoinen grinca on yksi kaveleva huutomerkki. Meilla oli ilo ja onni asua ja liikkua Fabion kanssa, joka osasi kertoa kullanarvoisia vinkkeja ja jonka paikallistuntemus oli todella hyva nykyisena salvadorilaisena. Kaikkea on vaikea edes pukea sanoiksi, vai mita sanotte naisiksi pukeutuneista miehista, jotka ampuvat paallesi vesipyssyilla. Tai homopojista, joiden lanteet liikkuvat paremmin kuin minulla ikina. Tai mummosta, joka on keraamassa roskia mutta riehaantuu tanssimaan kanssamme ja joka sekoittaa meidat ja ymparilla olevat ihmiset yhdeksi tanssivaksi ryppaaksi ja jonka vähähampainen hymy ei jattanyt kylmaksi.

 Karnevaaliesiintyjat liikkuivat ympariinsa rekkojen kyydissa, joissa oli esiintymislava ja muu tekniikka seka tilaa katsojille. Paasimme yhteen naista rekoista ensimmaisena iltanamme ja esiintymassa oli paikallinen reggaebandi. Tata voi olla vaikea uskoa, mutta aamuyolla olin niin vasynyt, etta oikeasti pilkin siella rekan kyydissa istuessa ja meinasin nukahtaa istualteen. Aika mielenkiintoista ottaen huomioon melutaso ja paikka missa olin. Toki kavimme katsomassa paljon myos muita esiintyjia ja arvaatteko kuka oli yksi esiintyja. Psy eli opa gangnam style. Enpa olisi uskonut, etta kyseisen renkutuksen kuulen livena. Lisaksi muita mainitsemisen arvoisia oli Bob Sinclair ja Claudia Leitte jos nyt oikein muistan tuon jalkimmaisen.

Minun karnevaalini kohokohta ei kuitenkaan ollut tunkkaiset ihmismassojen kansoittamat esiintyjat vaan ilta Santo Antonion kaupunginosassa, josta koko karnevaali on alkanut. Perinteisempiin asuihin pukeutuneet tanssijat esiintyivat ja osallistuin kulkueeseen, jossa tanssimme koko matkan keskustaan pain. Heittelimme myos paperisilppua ja serpentiinia nostamaan tunnelmaa. Tunnelma paikan paalla oli todella iloinen ja yhteenkuuluva. Saimme t-paidat kun osallistuimme tapahtumaan ja Suomessa ajattelin sitten kayttaa sita treenipaitana, jollaista ei ole kellaan muulla.

Kavimme myos pari kertaa rannalla seka hiukan ostoksilla. Kasittamatonta kylla, ostoskeskukset olivat karnevaalien ajan kiinni. Kokkasimme jonkun verran asunnossa ja sitten menossa tuli syotya kaikkea pienta kuten hodareita. Karnevaali oli todella intensiivinen kokemus, once in a lifetime. Olen iloinen, etta lahdin, mutta Capim Grosso tuntuu ihanan rauhalliselle ja hiljaiselle kaiken sen hektisyyden jalkeen. Loppuun viela yksi karnevaalilaulu, toivottavasto tarttuu teidankin paahanne yhta lahtemattomasti ;)

Englannin tunteja ja heinasirkkoja

Paasin vihdoin aloittamaan varsinaisen harjoitteluni ja takana on nyt 2 x 2 oppituntia. Viimeisimman pidin aivan yksin ja jannitin aika paljon sita ennakkoon, mutta kylla se sitten sujui ihan mukavasti. Eipa sita pari vuotta sitten olisi osannut ajatella, etta tulisin opettamaan englantia Brasiliassa. Suunnittelemme tunnit etukateen aikataulun ja sisallon suhteen, mutta kuten arvata saattaa asiat eivat kovin usein mene niin kuin on suunnitellut. Tunnit ovat kovin erilaisia kun Suomessa mitkaan kielen tunnit, paljon rennompia ja elavaisempia.  Tai ainakin on tavoitteena tehda niista sellaisia. Eraanlaista itsensa voittamista tuo opettaminen on, etenkin kun sen tekee yksin. Olen tehnyt monenlaista tyota, mutta tama on kylla aika uusi aluevaltaus.

Tahan asti taalla olen nahnyt liskoja, isoja perhosia, tuhatjalkaisia, sellaisia torakan nakoisia allottavia kuoriaisia ja uusimpana valtavan ison heinasirkan, joka kylla taisi joutua talon kissan poikaystavan saaliiksi. Ja tietysti karpasia, itikoita ja muurahaisia. Moskiittoverkosta huolimata jalat on taynna itikansyomia. Jospa tuo Off auttais myos taalla etelanmailla.

Olen myos syonyt PALJON riisia ja papuja, lahes joka paiva. Valilla myos pastaa ja soijarouhe-kasvisruokaa ja joskus harvoin kanaa ja lihaa. Kuvittelen olevani kohtuullisen hyva kokki, mutta taalla rajallisten resurssien puitteissa se on aika haastellista. Mutta kylla se hyvin nayttaa onnistuvan paikalliselta Kellylta, joka pitaa meille kokkaustunteja.

Ja loppukevennyksena kerrottakoon kokemuksia mun viime tunnilta. Oppilaani pyysi kauniisti voisiko menna vessaan (restroom) ja mina kuulin, etta ravintolaan (restaurant)... Vastasin hanelle, etta et kylla voi, koska meilla on oppitunti... Kylla poikaraukka sitten paasi viimein vessaan kun ymmarsin mita han tarkoitti... :D

Elamaa vapaaehtoistalossa

Toista viikkoa nyt vapaaehtoistalon asukkaana. Seuraamme on liittyneet Andy Usasta ja Hester Saksasta. Paiva alkaa heraamalla seitseman aikoihin ja useimmiten tekemalla jotain kotitoita. Naita arkiaskareita ovat maidon ja leivan hakeminen korttelin paasta leipomosta seka niin sanotusta maitokaupasta, paikallinen seta kaataa maidon kannuun seka aamupalan kokkaaminen, mangojen/avokadojen keraaminen maasta, lehtien lakaiseminen ja roskisten tyhjennys, vessan siivous. Paivan kuluessa taytyy myos tiskata usempaan kertaan, siivota keittiota, omaa huonetta (tai siis jaettua), mahdollisesti kayda kaupasta jotain jne. Eilen kavimme myos paikallisella torilla/marketissa ostoksilla. Mukaan lahti mita erilaisempia hedelmia ja kasviksia kuten sipuleita, tomaatteja, passion-hedelmia, porkkanoita, punajuuria jne.

Olemme opetelleet myos paikallisten ruokien kokkausta ja riisi brasilialaisitain ja erilaiset mehut alkavat jo sujua. Muun muassa mangomehua, punajuuri-passionhedelma, papaija-banaanimehut ovat tulleet tutuiksi. Ruokalistala on hyvin pitkalti riisia ja papuja, valilla myos pastaa, soijaa ja erilaisia kasvisruokia. Olen kylla valila syonyt karkkiakin ihan mielen piristykseksi.

Tama ja edellinen viikko ovat orientaatiota tulevaan, varsinaiset tunnit alkavat maanantaina ja tanaan vahan jo aloimme tunteja suunnitella. Koska me suomalaiset olemme vain maaliskuun loppuun taalla niin olemme pidempiaikaisten vapaaehtoisten niin sanottuja apuopettajia. Lisaksi on tarkoitus tehda erilaisia muita projekteja missa voi olla avuksi.

Meilla on kullakin omat vastuualueet ja arki on myos hyvin aikataulutettua ainakin kotitoiden osalta. Mutta sen taalla on kylla jo huomannut, etta suunnitelmat muuttuvat lennossa. Ja vaikka joku aika olisi sovittu, alkaa toiminta hyvin todennakoisesti suomalaisittain myohassa. Toisaalta tama on todella hienoa, ei koskaan tieda mita paiva tuo tullessaan vaikka jonkinlainen suunitelma olisikin.

Tahan mennessa olen kaynyt katsomassa capoeiraa, joka on paikallinen itsepuolustus/tanssi. Taru ja Jonna osallistuivatkin ja tykkasivat kovasti. Itse tyydyin ainakin talta eraa katselemaanjo naiden yha vaivaavien jalkojen takia. Taalla oli myos musiikkitapahtuma, jossa paikalliset bandit soittivat covereina noin puoli vuotta pinnala olleen bandin biiseja. Itse kaikki bandin jasenet kuolivat lento-onnetomuudessa. En nyt muista yhtaan mika sen bandin nimi on, mutta tarkistan ja laitan tanne myohemmin.(Tarkistin nimen ja se on Mamonas Asassinas.) Sunnuntaina kavimme myos lahikylassa sambatapahtumassa katsomassa. Papat ja muutkin pistivat siella jalalla koreasti. On aika hauskoja kuvia kun vain jossain vaiheessa saan aikaiseksi johonkin laittaa.

Ansku tuntu olevan monelle paikalliselle vaikea lausua. Portugalin tunnit jatkuvat. Kylla huomaa, etta on vaikeampa oppia kokonaan vierasta kielta kuin pienena. Paikalliset ovat todella mukavia ja sydamellisia, tuossa ystavallisyydessa voisivat suomalaiset ottaa enemman oppia. Mua myos luultiin yhden brasilialaisen pojan siskoksi leipakaupassa. Aika yllattavaa ollakseni nain blondi ja nain heikolla portugalilla :)

Mikali joku miettii vaihtoon lahtoa niin mina ainakin haluan omalta osaltani kannustaa. Jo tallaisen muutaman viikon perusteella voin kertoa, etta tassa oppii kamalasti ja avartuu seka huomaa sen, miten asiat voi tehda monella tavalla!