Englannin tunteja ja heinasirkkoja

Paasin vihdoin aloittamaan varsinaisen harjoitteluni ja takana on nyt 2 x 2 oppituntia. Viimeisimman pidin aivan yksin ja jannitin aika paljon sita ennakkoon, mutta kylla se sitten sujui ihan mukavasti. Eipa sita pari vuotta sitten olisi osannut ajatella, etta tulisin opettamaan englantia Brasiliassa. Suunnittelemme tunnit etukateen aikataulun ja sisallon suhteen, mutta kuten arvata saattaa asiat eivat kovin usein mene niin kuin on suunnitellut. Tunnit ovat kovin erilaisia kun Suomessa mitkaan kielen tunnit, paljon rennompia ja elavaisempia.  Tai ainakin on tavoitteena tehda niista sellaisia. Eraanlaista itsensa voittamista tuo opettaminen on, etenkin kun sen tekee yksin. Olen tehnyt monenlaista tyota, mutta tama on kylla aika uusi aluevaltaus.

Tahan asti taalla olen nahnyt liskoja, isoja perhosia, tuhatjalkaisia, sellaisia torakan nakoisia allottavia kuoriaisia ja uusimpana valtavan ison heinasirkan, joka kylla taisi joutua talon kissan poikaystavan saaliiksi. Ja tietysti karpasia, itikoita ja muurahaisia. Moskiittoverkosta huolimata jalat on taynna itikansyomia. Jospa tuo Off auttais myos taalla etelanmailla.

Olen myos syonyt PALJON riisia ja papuja, lahes joka paiva. Valilla myos pastaa ja soijarouhe-kasvisruokaa ja joskus harvoin kanaa ja lihaa. Kuvittelen olevani kohtuullisen hyva kokki, mutta taalla rajallisten resurssien puitteissa se on aika haastellista. Mutta kylla se hyvin nayttaa onnistuvan paikalliselta Kellylta, joka pitaa meille kokkaustunteja.

Ja loppukevennyksena kerrottakoon kokemuksia mun viime tunnilta. Oppilaani pyysi kauniisti voisiko menna vessaan (restroom) ja mina kuulin, etta ravintolaan (restaurant)... Vastasin hanelle, etta et kylla voi, koska meilla on oppitunti... Kylla poikaraukka sitten paasi viimein vessaan kun ymmarsin mita han tarkoitti... :D

Elamaa vapaaehtoistalossa

Toista viikkoa nyt vapaaehtoistalon asukkaana. Seuraamme on liittyneet Andy Usasta ja Hester Saksasta. Paiva alkaa heraamalla seitseman aikoihin ja useimmiten tekemalla jotain kotitoita. Naita arkiaskareita ovat maidon ja leivan hakeminen korttelin paasta leipomosta seka niin sanotusta maitokaupasta, paikallinen seta kaataa maidon kannuun seka aamupalan kokkaaminen, mangojen/avokadojen keraaminen maasta, lehtien lakaiseminen ja roskisten tyhjennys, vessan siivous. Paivan kuluessa taytyy myos tiskata usempaan kertaan, siivota keittiota, omaa huonetta (tai siis jaettua), mahdollisesti kayda kaupasta jotain jne. Eilen kavimme myos paikallisella torilla/marketissa ostoksilla. Mukaan lahti mita erilaisempia hedelmia ja kasviksia kuten sipuleita, tomaatteja, passion-hedelmia, porkkanoita, punajuuria jne.

Olemme opetelleet myos paikallisten ruokien kokkausta ja riisi brasilialaisitain ja erilaiset mehut alkavat jo sujua. Muun muassa mangomehua, punajuuri-passionhedelma, papaija-banaanimehut ovat tulleet tutuiksi. Ruokalistala on hyvin pitkalti riisia ja papuja, valilla myos pastaa, soijaa ja erilaisia kasvisruokia. Olen kylla valila syonyt karkkiakin ihan mielen piristykseksi.

Tama ja edellinen viikko ovat orientaatiota tulevaan, varsinaiset tunnit alkavat maanantaina ja tanaan vahan jo aloimme tunteja suunnitella. Koska me suomalaiset olemme vain maaliskuun loppuun taalla niin olemme pidempiaikaisten vapaaehtoisten niin sanottuja apuopettajia. Lisaksi on tarkoitus tehda erilaisia muita projekteja missa voi olla avuksi.

Meilla on kullakin omat vastuualueet ja arki on myos hyvin aikataulutettua ainakin kotitoiden osalta. Mutta sen taalla on kylla jo huomannut, etta suunnitelmat muuttuvat lennossa. Ja vaikka joku aika olisi sovittu, alkaa toiminta hyvin todennakoisesti suomalaisittain myohassa. Toisaalta tama on todella hienoa, ei koskaan tieda mita paiva tuo tullessaan vaikka jonkinlainen suunitelma olisikin.

Tahan mennessa olen kaynyt katsomassa capoeiraa, joka on paikallinen itsepuolustus/tanssi. Taru ja Jonna osallistuivatkin ja tykkasivat kovasti. Itse tyydyin ainakin talta eraa katselemaanjo naiden yha vaivaavien jalkojen takia. Taalla oli myos musiikkitapahtuma, jossa paikalliset bandit soittivat covereina noin puoli vuotta pinnala olleen bandin biiseja. Itse kaikki bandin jasenet kuolivat lento-onnetomuudessa. En nyt muista yhtaan mika sen bandin nimi on, mutta tarkistan ja laitan tanne myohemmin.(Tarkistin nimen ja se on Mamonas Asassinas.) Sunnuntaina kavimme myos lahikylassa sambatapahtumassa katsomassa. Papat ja muutkin pistivat siella jalalla koreasti. On aika hauskoja kuvia kun vain jossain vaiheessa saan aikaiseksi johonkin laittaa.

Ansku tuntu olevan monelle paikalliselle vaikea lausua. Portugalin tunnit jatkuvat. Kylla huomaa, etta on vaikeampa oppia kokonaan vierasta kielta kuin pienena. Paikalliset ovat todella mukavia ja sydamellisia, tuossa ystavallisyydessa voisivat suomalaiset ottaa enemman oppia. Mua myos luultiin yhden brasilialaisen pojan siskoksi leipakaupassa. Aika yllattavaa ollakseni nain blondi ja nain heikolla portugalilla :)

Mikali joku miettii vaihtoon lahtoa niin mina ainakin haluan omalta osaltani kannustaa. Jo tallaisen muutaman viikon perusteella voin kertoa, etta tassa oppii kamalasti ja avartuu seka huomaa sen, miten asiat voi tehda monella tavalla!

Muito Prazer, Capim Grosso!

Maanantaina loppui sitten lomailu ja alkoi koko paivan matkustus kohti Capim Grossoa. Ensin saarelta pikkuboltskilla Salvadoriin ja sielta viela bussilla. Venematka oli yksi kamalimmista kokemuksista ikina. Ei ollut sen verran jarkea, etta olisi ymmartanyt, etta vene menee nin kovaa, etta ulkopuolella istuessa kastuu lapimaraksi. Siina siten istui koko ajan kastuen lisaa, meriveden kirvellessa silmissa ja ihmiset vaan oksentivat ymparilla. Silta onneksi itse valtyin, mutta silla hetkella kylla ajattelin, eta kaiken maailman paikkoihin minakin aina itseni jarjestan. Bussimatka olikin sitten huomatavasti miellyttavampi, noin viisi tuntia istumista.

Meita oltiin vastassa keskustassa ja ei onneksi ihan kamalan pitkaa matkaa tarvinnut raahata rinkkaa ja muita kamoja. Paikalliset vapaaehtoiset olivat kokanneet meille illallista. Nukkumatti kutsui aika aikaisin, niin kuin muinakin iltoina taalla. On tullut herattya hyvissa ajoin taalla kun useimmiten jo aamusta on jo jotain hoidettavia asioita kuten, etta hakee leipaa ja maitoa tuosta vahan matkan paasta. Lisaksi olen lakaissut maahan tippuneita hedelmapuiden lehtia, kokkailut lounasta, tiskannut ja mangomehukin onnistui ihan hyvin tanaan. En uskonut, eta ikina sanoisin tata, mutta omaa pikkukeittiota on vahan ikava.Varuillaan sa olla, kun tuulisella ilmalla satavat mangot tipahtaa aika kovallakin vauhdila paahan.

Ensimmainen paiva alkoi tosi loistavasti, visiitilla taas uudelle laakarille. Jalat eivat juurikaan olleet lahteneet paranemaan kun ei siella lomasarella malttanut tarpeeksi levata. Ensimmainen laakari epaili allergista reaktiota, mutta toinen uskoi johtuvan verenkierrosta ja siita, etta en ole tottunut tahan ilmastoon. Nyt olen sitten koittanut lepailla enemman ja nostaa jalat ylos usein ja nyt jalat on jo parempaan suuntaan menossa. Todella odotan, etta jalat paranevat normaaliksi, etta paasee taysipainoisesti osallistumaan ja nakemaan kaikkea. Toisaalta on ollut liikuttavaa, miten kaikki ovat olleet niin huolissaan taala ja koti-Suomessa. Etta terveisia vaan aitille ja J:lle, olette ihania. Taalla kay muuten usein eraan vapaaehtoisen aiti, sellainen ihana mamma, joka aina tulee halaamaan ja pussailemaan. On hanella varmaan joku oikea roolikin taalla, mutta minulle han on tuollainen halaileva mamma.

Eilen kaytiin myos tutustumassa muutamaan kohteeseen, jossa voi myos tehda erilaisia vapaehtoistoita, muun muassa italialaisen papin perustamalle eraanlaiselle farmille, joka myos myy erilaisia tuotteita kaupassaan, kehitysvammaisten/erityista tukea tarvitsevien paikkaan yms. Tosi mielenkiintoisia ja toisaalta vaihtelua englannin tunteihin. Tulen olemaan apuopettajana ryhmissa, mika on varman ihan hyva juttu, kun tuo portugali ei oo viela ihan valjennut kokonaan. Pari tuntia nyt ollut portugalin opetusta. Ehka tassa pikkuhiljaa tottuu arkeen taalla J

Morro de São Paulo

Viimeista paivaa taalla lomaparatiisissa, Morro de São Paulossa. Tultiin torstaina tanne ja nyt on sitten viimeisetkin lomapaivat vietetty. En ole varmaan ikina maannut yhta paljon rannalla kun taalla Brasiliassa. Nyt alkaa ihokin olla niin tottunut, etta ei niin herkasti pala, muta toki pitaa edelleen muistaa kayttaa aurinkorasvoja. Jalkani paloivat heti toisena paivana Brasiliaan saapumisen jalkeen ja ovat sen jalkeen olleet todella turvoksissa yms. Eilen sitten kavin taalla paikallisella laakarilla, joka maarasi antibiootteja, nesteenpoistolaakkeita ja kipulaakkeita ja nyt alkaa laakkeet onneksi auttaa. Jonkinlainen allerginen reaktio oli kai kyseessa. Onneksi sain mukaani argentiinalaisen kaverin, joka osasi kielta, muuten olisi ollut kylla uskomattoman vaikeaa. Niin sita vaan oppii arvostamaan sita, etta kotiSuomessa voi asioida omalla kielella ja tulla heti ymmarretyksi.

Voitteko uskoa, etta ollaan yovytty taalla reggaehostellissa. Soittavat siis ainoastaan reggaeta siella, sisustus on erilaisten reggaetyyppien kuvia ja huoneet on nimetty heidan mukaan. Ensimmaiset kaksi yota oltiin omassa huoneessa, mutta kaksi muuta yota ollaan oltu taas jaetussa huoneessa. Ihan hauskaa, niin sita tutustuu uusiin ihmisiin. En ollut yopynyt hostellissa ennen Brasiliaan tuloa kuin kerran Helsingissa ja tama on kylla oikein kiva tapa majoittua ja hotellia halvempi. Aina tapaa uusia mielenkiintoisia tyyppeja.

Salvadorissa ollessa paastiin muuten Brasilian televisionkin. Oli juuri se kuumin aika paivasta ja meinasin lakahtya ja eiko tyyppi tule kysymaan, etta mita mielta olen auringosta. Tekivat siis gallupia rannalla. Yritin siina sitten selittaa, etta on tos kiva joo :) Taalla yksi mies kertokin nahneensa vilaukselta kyseisen patkan ja kai mekin oltin siina naytty.

Huomenna sitten tiedossa koko paiva matkustusta ja illasta sitten kohti Capim Grossoa ja arkea. Kylla talla lomailulla luulisi jaksavan nyt toita tehda :)

Palamista ja ensimmainen kulttuurishokki

Pitikin menna sanomaan, etta en pala. Nyt olen lahjakkaasti palanut seka jaloista etta selasta. Etenkin tuo jalkojen palaminen oli aika inhaa kun jalat turposivat ja jouduin pitamaan lenkkareita rannalla kun varvassandaalit olisivat hanganneet liikaa. Nyt kuitenkin ovat pikkuhiljaa paranemassa. Yksi esimerkki brasilialaisten ystavallisyydesta oli kun Rafael São Paulosta, hostelliasukas hankin, kiirehti hakemaan mulle jotain super after sun - rasvaa kun naki jalkani ja antoi koko purkin kayttooni kun ei kuulemma sita itse enaa tarvitse.

Eilen kaytiin tosi hienossa matkakohteessa, jossa oli paljon ravintoloita ja tosi hienot rannat, tosin itsehan istuin suurimman osan aikaa lenkkarit jalassa. Samalla tuli matkustettua paikallisbussissa, joiden kyytiin nousi valilla kaupustelijoita. Olisi saanut ostaa suklaata tai sipseja tai cd-levyn.Tuntui tosi surulliselle, etta joidenkin ihmisten elanto on kiinni juurikin siita ostaako joku niita sipsipusseja. Toisella kaupustelijoista oli myos pieni lapsi mukanaan, varmaan sympatiaa herattamassa. Niin surullista. Valilla hairitsee tosi paljon, etta ei paljon viela puhu kielta kun ymmartaa, etta meista valkonaamoista puhutaan jotain, mutta yhtaan ei ymmarra, etta mita. Samoin tuli matkustettua taksilla ja hienoa oli huomata, etta viestin saa perille jo muutamalla oikealla sanalla.

Illalla iski ensimmaista kertaa kulttuurishokki, turhautti tuo jatkuva palaminen ja iski ikava rakkaita. Taalla tulee jatkuvasti uusia tilanteita ja asioita vastaan jo yhdenkin paivan aikana ja varmasti kaikkea ei edes ehdi kasittelemaan niin sitten joku pieni asia saattaa laukaista tollaisen hetkellisen paniikin. Olemme toistaiseksi valttaneet ryostetyksi tulemisen, ehka johtuen siita, etta meita kuitenkin on kolme. Ei pida kuitenkaan tuudittautua turvallisuudentunteeseen, tama on kuitenkin miljoonakaupunki ja asunnottomia nakee kadulla.

Ollaan Salvadorissa tassa hostellissa torstaihin asti ja suunnataan sitten viikonlopuksi johonkin muualle. Alkuviikosta sitten mennaan Capim Grossoon, jossa luvassa on orientaatiota koko paikkaan, lisaa portugalin opiskelua ja tutustumista kaupunkiin ja vapaaehtoisprojekteihin. Lomailu on kivaa, mutta toisaalta odotan myos niin sanottua arkea ja harjoittelun alkua.

Olá Salvador!

Matkani alkoi Mikkelista Kouvolan kautta Helsinki-Vantaalle, josta lento lahti aamuyolla. Viitisen tuntia lentoa ja paiva Lissabonissa. Lento Lissabonista Salvadoriin olikin sitten melkoisen pitka, lahes kymmenen tuntia. Lahtotunnelmat olivat aika haikeat, mutta nyt pikkuhiljaa toista paivaa taalla viettaessa alkaa pikkuhiljaa jo vahan tottua tahan.

Fiilis on edelleen aika epatodellinen. Kaytiin eilen kahden muun matkalaisen eli Jonnan ja Tarun kanssa hieman kiertaa kauppoja ja ottamassa aurinkoa ja hyppimassa meressa. Uimaan ei oikein paassyt, kun aallot olivat niin suuret. Ihmettelen, etta mina, joka palan jo Suomen alkukesassakin en ole viela palanut taalla. Kannatti ilmeisesti syoda aurinkopillereita ja kayttaa superkerroinaurinkorasvaa. Asutaan taalla hostellissa aluksi ja varmaan noin viikon kuluessa suunnataan kohti varsinaista maaranpaata eli Capim Grossoa. Poiketaan ehka matkalla jossain ja mahdollisesti kaydaan saariretkella.

Taalla saa kylla unohtaa suorittamisen ja tarkat suunnitelmat. Lasna on enemman tama hetki ja mita sita tanaan tekisi. Toki tama alkutaival on aika lailla lomailua ja varsinainen harjoittelu alkaa myohemmin, mutta elamanmenoa taalla leimaa hetkessa elaminen. Brasilialaiset vaikuttavat ystavallisilta, joskin kielta ei viela paljon osaa. Jokusen fraasin on jo oppinut, mutta ehka sita kolmen kuukauden paasta jo osaisi vahan paremmin.

Toinen asia, jonka huomasin on kirkkaat varit. Jopa taman hostellin seinat ovat kirkkaanvariset. Ehka ne myos kuvastavat elamanmenoa taalla, iloa elamassa. Kohta pitaisi taas lahtea rannalle ja hiukan kiertaa kauppoja :)

Lammolla (kirjaimellisesti) ajattelen rakkaita taalla.