Muito Prazer, Capim Grosso!

Maanantaina loppui sitten lomailu ja alkoi koko paivan matkustus kohti Capim Grossoa. Ensin saarelta pikkuboltskilla Salvadoriin ja sielta viela bussilla. Venematka oli yksi kamalimmista kokemuksista ikina. Ei ollut sen verran jarkea, etta olisi ymmartanyt, etta vene menee nin kovaa, etta ulkopuolella istuessa kastuu lapimaraksi. Siina siten istui koko ajan kastuen lisaa, meriveden kirvellessa silmissa ja ihmiset vaan oksentivat ymparilla. Silta onneksi itse valtyin, mutta silla hetkella kylla ajattelin, eta kaiken maailman paikkoihin minakin aina itseni jarjestan. Bussimatka olikin sitten huomatavasti miellyttavampi, noin viisi tuntia istumista.

Meita oltiin vastassa keskustassa ja ei onneksi ihan kamalan pitkaa matkaa tarvinnut raahata rinkkaa ja muita kamoja. Paikalliset vapaaehtoiset olivat kokanneet meille illallista. Nukkumatti kutsui aika aikaisin, niin kuin muinakin iltoina taalla. On tullut herattya hyvissa ajoin taalla kun useimmiten jo aamusta on jo jotain hoidettavia asioita kuten, etta hakee leipaa ja maitoa tuosta vahan matkan paasta. Lisaksi olen lakaissut maahan tippuneita hedelmapuiden lehtia, kokkailut lounasta, tiskannut ja mangomehukin onnistui ihan hyvin tanaan. En uskonut, eta ikina sanoisin tata, mutta omaa pikkukeittiota on vahan ikava.Varuillaan sa olla, kun tuulisella ilmalla satavat mangot tipahtaa aika kovallakin vauhdila paahan.

Ensimmainen paiva alkoi tosi loistavasti, visiitilla taas uudelle laakarille. Jalat eivat juurikaan olleet lahteneet paranemaan kun ei siella lomasarella malttanut tarpeeksi levata. Ensimmainen laakari epaili allergista reaktiota, mutta toinen uskoi johtuvan verenkierrosta ja siita, etta en ole tottunut tahan ilmastoon. Nyt olen sitten koittanut lepailla enemman ja nostaa jalat ylos usein ja nyt jalat on jo parempaan suuntaan menossa. Todella odotan, etta jalat paranevat normaaliksi, etta paasee taysipainoisesti osallistumaan ja nakemaan kaikkea. Toisaalta on ollut liikuttavaa, miten kaikki ovat olleet niin huolissaan taala ja koti-Suomessa. Etta terveisia vaan aitille ja J:lle, olette ihania. Taalla kay muuten usein eraan vapaaehtoisen aiti, sellainen ihana mamma, joka aina tulee halaamaan ja pussailemaan. On hanella varmaan joku oikea roolikin taalla, mutta minulle han on tuollainen halaileva mamma.

Eilen kaytiin myos tutustumassa muutamaan kohteeseen, jossa voi myos tehda erilaisia vapaehtoistoita, muun muassa italialaisen papin perustamalle eraanlaiselle farmille, joka myos myy erilaisia tuotteita kaupassaan, kehitysvammaisten/erityista tukea tarvitsevien paikkaan yms. Tosi mielenkiintoisia ja toisaalta vaihtelua englannin tunteihin. Tulen olemaan apuopettajana ryhmissa, mika on varman ihan hyva juttu, kun tuo portugali ei oo viela ihan valjennut kokonaan. Pari tuntia nyt ollut portugalin opetusta. Ehka tassa pikkuhiljaa tottuu arkeen taalla J